Kriisit ovat osa elämää. Pääsääntöisesti puhutaan kolmesta eri psyykkisestä kriisityypistä: kasvu- tai kehityskriiseistä, traumaattisista kriiseistä ja eksistentiaalisista tai olemassaolon kriiseistä. Kasvukriiseissä on kyse kasvamisesta ja kypsymisestä, traumaattisissa kriiseissä on kyse yllättävistä ja odottamattomista tapahtumista ja eksistentiaalisissa kriiseissä mietitään elämää, paikkaamme siinä ja elämän tarkoitusta.

Traumaattiset ja eksistentiaaliset kriisit voivat tuoda mukanaan myös kasvua ja kypsymistä, mutta kyseinen kasvu ja kypsyminen eivät muodosta itse kriisiä kuten kasvukriiseissä. Kaikilla kolmella kriisityypeillä on yhteistä se, että kun ihminen huomaa olevansa kriisissä hän kokee, että aikaisemmat kokemukset, tiedot ja menettelytavat eivät riitä tilanteesta selviämiseen. Joskus nämä kriisityypit osuvat samaan aikaan, eli ihmisellä voi olla 30-vuotiskriisi ja samaan aikaan joutua traumaattiseen kriisiin ja siitä johtuen vielä kokea eksistentiaalista kriisiä. 

Parisuhteen kehityskriisit tai kasvukriisit

Parisuhteessa eläminen on kuin eläisi jännitekentässä. Siinä eletään jännitekentässä ihanteiden, unelmien, arjen todellisuuden ja pettymysten välillä. Siinä suhteessa parisuhde ei eroa muista ihmissuhteista. Kaikissa ihmissuhteissa, kuten esim. ystävyyssuhteissa, suhteissa kollegoihin sekä lasten ja vanhempien välisissä suhteissa on kypsyys- tai kehitystehtäviä. Tämä koskee myös parisuhteita. Kypsyys- tai kehitystehtäviä on pääasiallisesti kolme:

1) Idealisointi

Kaikkien ihmissuhteiden alussa toista osapuolta ihannoidaan ja hänen koetaan edustavan kaikkea hyvää ja olevan kaikin tavoin ihana. Näin pieni lapsi suhtautuu äitiinsä ja isäänsä, näin suhtaudutaan uuteen tuttavuuteen, poliittisesti samoin ajattelevaan ihmiseen tai uuteen ystävään ja näin suhtaudutaan ihmiseen, johon rakastutaan.

2) Polarisointi

Polarisoinnissa ihminen tajuaa, että toinen ei ole vain ja ainoastaan hyvä tai ihana. Polarisointi sisältää kolme pääsääntöistä tunnusmerkkiä, eli a) yleistäminen: toinen on aina yhtä mahdoton, kunhan hän edes joskus toimisi paremmin, mutta kun hän ei koskaan osaa tehdä mitään järkevää. b) joko – tai – ajattelu: jos toinen tekee noin, niin silloin hän ei ole ystäväni tai silloin hän ei rakasta minua mutta jos hän tekee näin hän on ystäväni tai hän rakastaa minua. c) projisointi: toinen edustaa kaikkea vaikeaa, kaikkea hankalaa ja kaikkea pahaa. Polarisointivaiheessa ihminen on valmis sanomaan ystävyys tai tuttavuus irti tai jättämään parisuhde.

Kolmas kehitystehtävä kaikissa ihmissuhteissa on

3) Integrointi

Integroinnissa ihminen tajuaa, että toinen on sekä ihana että hankala, sekä viisas että tyhmä, sekä paha että hyvä. Samalla halutaan lähteä siitä, että toinen on enemmän ihana kuin hankala, enemmän viisas kuin tyhmä ja enemmän hyvä kuin paha. Silloin näkee enemmän konkreettisen, aidon ihmisen kuin abstraktin unelmahenkilön ja ihanteet.On muita tapoja kuvailla kasvukriisejä tai kehityskriisejä juuri parisuhteessa. Voidaan puhua symbioosista, erillistymisestä ja kumppanuudesta.

Symbioosi

Symbioosi alkaa, kun toiseen ihmiseen rakastuu ja hänen kanssa aloittaa suhteen. Sitä keskittyy täysin toisiinsa ja se näkyy usein myös ruumiinkielessä. Moni rakastunut pari kulkee käsi kädessä tai toisiinsa kietoutuneina ja voivat istua tuntitolkulla ja katsoa toisiaan silmiin. Moni viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä. Rakastumisessa ja symbioosissa ihmisen voi olla vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin rakastettuunsa, hänellä voi olla univaikeuksia, hän saattaa menettää ruokahalunsa ja hän voi kokea kasvavansa ihmisenä ja että mikään ei ole mahdotonta saavuttaa.

Rakastumisessa ja symbioosissa ihminen on enemmän rakastunut unelmakuviin ja ihanteisiin kuin konkreettiseen ja aitoon ihmiseen. (Vertaa yllä mainittuun idealisointiin). Samalla rakastuminen ja symbioosi on hyvin arvokas. On arvokasta ja suuri lahja saada ainakin kerran elämässään kokea olevansa toisen silmissä mahdollisuuksia täynnä tai saada nähdä toisen ihmisen täynnä mahdollisuuksia.Moni asia populaarikulttuurissa keskittyy rakastumiseen ja symbioosiin. Moni poplaulu julistaa: "Oh, baby, baby please don´t leave me! Oh, baby, baby please, I can´t live without you!"

Tutkijat väittävät, että rakastuminen kestää – jos on onnekas – puolesta tunnista puoleentoista tai kahteen vuoteen. Sen jälkeen on erillistymisen aika. Ja erillistymisessä rakkauden on vuoro näyttää kyntensä.

Erillistyminen

Erillistymisessä rakastuminen ja symbioosi heikkenevät. Arki alkaa ja sängyn alle kerääntyy villakoiria ja toista ihmistä alkaa yhä enemmän nähdä sellaisena kuin hän on sekä hyvässä että pahassa. Sitä kokee myös, ettei enää olekaan tuo kasvava ja fantastinen ihminen jonka koki olevansa symbioosissa. Molemmilla on sen lisäksi omia sitoutumisia, töitä ja elämän projekteja. Nyt parisuhteessa täytyy löytää oma itsensä juuri kyseisessä ihmissuhteessa, psykologikielellä: on kyse individuaatiosta, yksilöksi tulemisesta parisuhteessa, joka koostuu kahdesta ihmisestä. Populaarikulttuuri ei niinkään keskity erillistymiseen. Harva poplaulu julistaa: "Oh, baby, baby, I can live without you - but - I´d rather live with you!" Tässä polarisoinnin mekanismit jylläävät täydellä voimalla.

Erillistymisessä myös rakkaus voi lähteä toimimaan täydellä voimallaan. Päinvastoin kuin rakastumisessa, jossa on enemmän kyse toisen rakastamisesta hänen hyvien puoliensa ansiosta, rakkaus on voima, jossa on kyse toisen rakastamisesta siitä huolimatta, että hän on ”sekä että –ihminen”, ihminen joka on sekä hyvä että huono, sekä ihana että tylsä, sekä hyvä että paha. Toisin sanoen toisistaan kehitetään rikkaita kuvauksia. Se, että saa rakastaa sekä huonoja että hyviä puolia omaavaa ihmistä ja että tulee itse rakastetuksi hyvine ja huonoine puolineen, on vielä suurempi lahja kuin toisen rakastaminen vain tämän hyvien puolien vuoksi tai tulla itse rakastetuksi ainoastaan hyvien puoliensa takia.

Erillistyminen on muutenkin suuri kriisirypäs. Silloin pariskunnalla on usein teini-ikäisiä lapsia kaikkine iän mukanaan tuomine haasteineen, parilla on ehkä vielä asuntovelkaa riesanaan, molempien työpaikat vaativat yhä suurempaa ja tehokkaampaa panostusta, omat vanhemmat vanhenevat ja tarvitsevat yhä enemmän apua ja huolenpitoa. Puhutaan sandwich-vanhemmista – joutuu olemaan vanhempi kahteen suuntaan: osittain on vanhempi omille lapsilleen ja osittain joutuu olemaan yhä enemmän vanhempi omille vanhemmilleen. Sen lisäksi viihdemaailma on täynnä kiiltokuvia romanttisesta, täydellisestä parisuhteesta ja täydellisestä, intohimoisesta seksielämästä samalla kun iltapäivälehtien lööpit kertovat kariutuneista avioliitoista.

Lisäksi vaikuttaa myös siltä, että suurin osa ystävistä ja tutuista ovat eronneet. Erillistyminen on välttämätöntä parisuhteessa. Erillistyminen tarkoittaa kypsymistä, jossa molemmat kasvavat erillisinä ihmisinä, jotka seisovat omilla jaloillaan ja jotka samalla elävät ja kasvavat yhdessä. Erillistyminen voi myös kulkea kielteiseen ja tuhoisaan suuntaan jos kumpikin alkaa elää niin erillistä elämää, ettei millekään yhteiselle ole tilaa ja kommunikointi ja puhuminen toisen kanssa siitä, mitä kummankin omassa ja yhteisessä elämässä tapahtuu lakkaa.

Kumppanuus

Riittävä kommunikointi ja omien ja yhteisten asioiden jakaminen johtaa kumppanuuteen. Kumppanuus tarkoittaa, että ollaan ystäviä ja kumppaneita, jotka tukevat ja auttavat toisiaan mahdollisimman hyvin. Parisuhteessa on tilaa sekä yksilölle että yhteisille asioille. Tässä integrointi (katso yllä) kasvaa yhä vahvemmaksi. Symbioosia, erillistymistä ja kumppanuutta ei voida selkeästi erottaa toisistaan, vaan ne seuraavat elämän suurta kaavaa jossa kaikki yleensä kutoutuu ja yhdistyy kaikkeen. Symbioosissa voi olla kumppanuutta ja kaikissa kolmessa voi olla rakastumista ja symbioosissa voi olla rakkautta. On tutkijoita, jotka väittävät, että kaikissa ihmissuhteissa tapahtuu jatkuvaa syklistä idealisointia – polarisointia – integrointia ja että kaikissa parisuhteissa samalla tavalla tapahtuu jatkuvaa syklistä symbioosia – erillistymista – kumppanuutta. Tutkijoiden mukaan integrointi ja kumppanuus yhdistyvät pikku hiljaa yhä enemmän ja kasvavat syklien kautta yhä vakaammiksi.


Kuva: Barbro Näse copyright 2008 Vinca minor

 

Traumaattiset kriisit

Traumaattisessa kriisissä on kyse siitä, että yhtäkkiä tapahtuu jotain odottamatonta, joka ravistaa koko elämää. Esimerkkejä traumaattisista kriiseistä parisuhteessa ovat uskottomuus, uhka avioerosta tai avioero, väkivalta, tahaton lapsettomuus tai lapsen kuolema. Myös muut traumaattiset kriisit kuten esimerkiksi toisen osapuolen työttömyys tai häntä kohdannut elämää uhkaava sairaus tai läheisen perheenjäsenen kuolema vaikuttavat luonnollisesti parisuhteeseen.

Parisuhteessa kriisi on voinut jatkua pitkään kasvukriisinä erillistymisessä vahvalla polarisoinnilla (katso yllä) ja se saattaa johtaa traumaattiseen kriisiin kun toinen sanoo haluavansa avioeron.

Kriisiteoria on onnistunut vangitsemaan jotain siitä, miten ihmiset selviytyvät traumaattisista kriiseistä. Kriisiteoria ei tietenkään pysty sanomaan kaiken kaikista ihmisistä aina ja kaikkialla. Samalla kriisiteoriasta voi olla apua, kun yrittää ymmärtää jotain siitä mitä tapahtuu, kun ihminen on traumaattisessa kriisissä.Traumaa laukaiseva tapahtuma tulee salamana kirkkaalta taivaalta. Monet sanovat, että silloin tuntuu siltä kuin maa vedettäisiin jalkojen alta, kuin putoaisi suureen, mustaan kuoppaan eikä mikään ole enää varmaa. Ihmisten selviytyminen tällaisesta sietämättömästä tilanteesta tapahtuu asteittain kuin portaista kiipeäminen, askel askeleelta.

Ensimmäinen porras on shokki ja kieltäminen, esim.: ”Tämä ei voi olla totta!”. Jos parisuhteen toinen osapuoli on ilmoittanut haluavansa avioeron voi kieltämisessä olla kyse siitä, että ”Näin ei voi käydä meille!”.

Toinen porras on tunteiden vuoristorata monilla erilaisilla ja ristiriitaisilla tunteilla. Yksi tunne, joka voi olla hyvin voimakas, on suuttumus, joka ilmenee monin eri tavoin: ”Et voi tehdä minulle näin!” ”Minä näytän sinulle!” ”Tämän saat katua!” ”Miksi et ole sanonut mitään aikaisemmin?!” ”Haluan pois tästä suhteesta sillä en ole koskaan rakastanut sinua!” ovat muutamia esimerkkejä.

Kolmas porras on kaupankäynti, esim. "Saat pitää talon ja kaiken muun kunhan pääsen sinusta eroon!” ”Teen mitä tahansa kunhan jäät! Lupaan muuttua, mitä tahansa jotta jäisit!” Kolme ensimmäistä porrasta ovat – vaikka ne vaikuttavat pelkästään kielteisiltä – kuitenkin (porras)askelmia sietämättömässä tilanteessa jaksamiseen ja siitä selviytymiseen. Aivot tarvitsevat lisäaikaa. Jos traumaattisen kriisin ensimmäisissä vaiheissa ihminen voisi omaksua kaiken tapahtuneen ja tapahtuvan ja pystyisi näkemään kaiken mitä se tulee merkitsemään loppuelämälle, hän ei yksinkertaisesti jaksaisi olla olemassa.

Neljännellä porrasaskelmalla ihminen alkaa pystyä omaksumaan vaikeat tapahtumat ja sen, että se tapahtui ”juuri sinulle ja minulle, juuri meille”. Neljäs porras on suru ja masennus. Ihminen ei ole enää juuttunut tapahtuneen ja sen aiheuttaman trauman ympärillä yhä uudestaan pyöriviin ajatuksiin. Tässä vaiheessa voidaan ruveta suremaan tapahtunutta ja sitä, että se tapahtui.

Viidennellä porrasaskelmalla on kyse hyväksymisestä. Surun kautta on mahdollista hyväksyä se, että tämä vaikea asia tapahtui. Kyse ei ole siitä, että esimerkiksi uskottomuutta pitäisi hyväksyä, vaan siitä, että hyväksyy sen, että se tapahtui. Ei enää syytetä toisiaan vaan nähdään, että ihmiset ovat puutteellisia ja että elämä on puutteellista.

Seuraavilla porrasaskelmilla
on kyse uudelleen orientoitumisesta. Trauma tulee kreikan kielestä ja se tarkoittaa haavaa. Ensimmäisillä askelmilla haavat ovat avoimet ja kivuliaat. Uudelleen orientoitumisen vaiheessa haavat ovat parantuneet. Niistä jää pysyvät arvet mutta niihin koskeminen ei enää satu niin paljon. Tapahtuneen kanssa joutuu elämään loppuelämän ajan mutta sen kanssa pystyy elämään ja sitä pystyy jatkamaan uusissa ja muuttuneissa olosuhteissa.

Traumaattisen kriisin läpikäyminen voi kestää puolestatoista vuodesta kahteen, kolmeen vuotta. Samalla täytyy ymmärtää, että jokainen ihminen tarvitsee juuri oman aikansa ja tapansa selvitä. Kriisiportaita ei myöskään kiivetä askel kerrallaan tai vain askel askeleelta ylöspäin. Niitä voidaan kiivetä ylös ja alas, edestakaisin. Vähitellen sitä alkaa kuitenkin viettää enemmän aikaa tietyllä porrasaskelmalla. Jos ympärillä on ihmisiä, jotka antavat tukensa ja joiden kanssa pystyy puhumaan ja olemaan oma itsensä – perhe, ystävät, ammattiauttajat – portaita jaksaa kiivetä paremmin ylöspäin.

Traumaattisessa kriisissä voidaan kokea erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä reaktioita. Ihminen voi esimerkiksi kokea, että kaikki tuntuu epätodelliselta, ikään kuin ”kävelisi itsensä vierellä”, hän saattaa voida pahoin, tuntea huimausta, särkyä ja kipua, menettää ruokahalunsa, potea itsemurha-ajatuksia, kärsiä unettomuudesta, keskittymisvaikeuksista tai unohdella asioita. Hänessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa vaikka hän kokisi tällaisia psyykkisiä ja fyysisiä reaktioita. On luonnollista reagoida niin sietämättömässä tilanteessa. Tärkeää on, ettei jää yksin ilman tukea.

Myös parisuhteen traumaattisissa kriiseissä, kuten esimerkiksi avioeron uhatessa tai uskottomuudessa, on hyvä jos pari kiipeää kriisiportaita yhdessä esim. käymällä yhdessä perheneuvonnassa tai terapiassa. Kun on kyse väkivallasta, on hyvä löytää muita vaihtoehtoja kuin yhteinen terapia. Katso lisää otsikosta väkivalta.