”Riitelemme aina.” ”Emme koskaan riitele.” On vaikeaa sanoa kumpi näistä väittämistä huolestuttaa enemmän. Eikö olisi outoa jos ihmiset eivät olisi eri mieltä asioista eivätkä koskaan kokisi, että kaikki ei ole kunnossa, eivätkä riitelisi keskenään? Elämä parisuhteessa ja perheessä ei kuitenkaan pitäisi olla niin raskasta, että riidellään koko ajan. Elämä parisuhteessa ja perheessä ei pitäisi myöskään olla niin raskasta, ettei koskaan riidellä. Riiteleminen on nimittäin tärkeää. On tärkeää riidellä riittävän usein ja riittävän paljon jotta perheen kaikki jäsenet voisivat hyvin.

Riitoja ei tietenkään pidä luoda tai keksiä. Riiteleminen on kuitenkin hyvin tärkeää silloin, kun ollaan asioista eri mieltä tai kun koetaan, että jokin on vialla. On myös tärkeää antaa riitelemiselle aikaa ja tilaa. Riitelemättömyys luo negatiivista etäisyyttä ihmisten välille. Riitelemisessä on kyse ihmisten välisistä suhteista ja siitä, että välitetään toisistaan ja että lähestytään toisiaan. Voi olla tärkeää miettiä yhdessä kumppaninsa ja myös lasten kanssa sitä mitä riidoista ja riitelemisestä ajatellaan.

Mitä tunteita ja mielikuvia ajatus riidoista ja riitelemisestä herättää? Millainen riitelykulttuuri meillä on kumppaneina? Millainen oli oman kasvuperheen riitelykulttuuri? Millainen riitelykulttuuri meidän perheessä on? Ja ennen kaikkea: millaisen riitelykulttuurin haluamme?

Kuva: Barbro Näse copyright 2008, Geranium himalayense

 

Miten voimme käsitellä asioita, joista olemme eri mieltä, loukkaamatta toisiamme?

Filosofi Aristoteles on sanonut: ”Kuka tahansa voi suuttua – se on helppoa. Mutta suuttuminen sopivissa määrin oikealle henkilölle tai asialle, oikeasta syystä ja oikealla tavalla – se ei ole helppoa.” Erimielisyyksien selvittämiseen ei suinkaan käytetä ensisijaisesti tiettyä tekniikkaa tai metodia, vaan siinä on enemmänkin kyse tavasta suhtautua asiaan. Siksi voi ensinnäkin olla hyvä miettiä omaa suhtautumistaan itseensä ja muihin ihmisiin.

Tilanteen hallitseminen alkaa paljon ennen itse riitaa, eli se alkaa siitä, miten näemme itsemme ja muut ihmiset. Voi sanoa, että konfliktissa ei ole kyse siitä, että ollaan asioista eri mieltä. Konfliktissa on kyse siitä tavasta, miten asioista ollaan eri mieltä. Usein sanotaan "meillä on konflikti" . Konflikti on kuitenkin asia jota teemme toisillemme. Konfliktia ei ratkaista sillä, että ollaan asiasta samaa mieltä, vaan konflikti ratkaistaan sillä, että kumpikin muuttaa tapansa.

Perheterapeutti Virginia Satir puhuu muutamasta perusluontoisesta lähtökohdasta ihmisten välisissä suhteissa ja kaikessa kommunikaatiossa ihmisten välillä. Hän kutsuu näitä lähtökohtia ”Viideksi vapaudeksi”. Ne ovat:

1) Vapaus nähdä ja kuulla se, mikä on tässä ja nyt eikä se, mikä pitäisi olla, mikä oli tai mikä tulee olemaan.
2) Vapaus sanoa sen, mitä tuntee ja ajattelee eikä sen, mitä pitäisi ajatella ja tuntea.
3) Vapaus tuntea sen, minkä tuntee, eikä sen, minkä pitäisi tuntea.
4) Vapaus pyytää sitä, mitä tarvitsee sen sijaan, että odottaa aina lupaa.
5) Vapaus ottaa omia riskejä sen sijaan, että valitsee turvallisuuden tunteen ja välttää veneen keinuttamista.

Näitä väittämiä kannattaa hetkeksi pysähtyä miettimään. Se, miten suhtaudumme Viiteen vapauteen, vaikuttaa siihen, miten selviämme siitä, että olemme eri mieltä jonkun kanssa tai että koemme jonkin olevan vialla tai siitä, että muut ovat meidän kanssamme eri mieltä tai kokevat jonkin olevan vialla.

Toiseksi voi olla hyvä miettiä suhteidensa käyttäystymismalleja. Karkeasti voidaan puhua kolmesta pääsääntöisestä käyttäytymismallista: alistuvaisuudesta, aggressiivisuudesta ja jämäkkyydestä (assertiivisuudesta). Alistuvassa käyttäytymismallissa yllä mainitut Viidet vapaudet eivät toteudu. Aggressiivisessa mallissa ihminen elää täysin Viidessä vapaudessa niin, että loukkaa toisia ja heidän vapauksiaan. Jämäkkyys tai assertiivisuus tarkoittaa, että itse elää Viidessä vapaudessa ja sallii myös muiden elää niissä.

Kolmanneksi on tärkeää tehdä selkeä ero riitelyn ja väkivallan välille. Riitely ja väkivalta ovat kaksi eri asiaa. Riitelyyn tarvitaan vähintään kahta ihmistä, jotka voivat turvallisesti tuoda esille omat näkemyksensä. Riitelyssä on aina mahdollista löytää kompromissi tai antaa periksi. Väkivaltaan, sekä psyykkiseen että fyysiseen, tarvitaan vain yksi ihminen. Väkivallassa on kyse siitä, että konflikteja yritetään ratkaista ottamalla vallan toisesta ihmisestä. Suomeksi asia ilmaistaan hyvin sanalla väkivalta, eli väkisin otettu valta.

Riitely voi olla rakentavaa. Rakkaus ei missään nimessä sulje pois riitelyä. Väkivalta sen sijaan ajaa rakkauden pois suhteesta ja tuo siihen pelkoa. Väkivalta on aina tuhoisaa kaikille osapuolille ja sillä on kaikille vakavat seuraukset. Suomen lain mukaan väkivalta on rikos. Se, ettei koskaan tartuta väkivaltaan on näin ollen perusedellytyksenä elämiselle sellaisessa suhteessa, jossa voidaan riidellä hyvällä tavalla ja jossa kenenkään ei tarvitse pelätä olevansa fyysisesti tai psyykkisesti vaarassa. Jos itse tartut väkivaltaan tai jos olet väkivallan kohteena, sinun tulee välittömästi hakea apua. Lisätietoja löydät linkistä kunnioituksesta ja sen vastakohdasta: väkivallasta.

Miten sitten tulee menetellä jos haluaa keskustella asioista, joista ollaan eri mieltä vahingoittamatta toisiaan? Miten voidaan riidellä hyvällä ja rakentavalla tavalla? Tässä muutamia suuntaviivoja, joita voi olla hyvä noudattaa:

1) On tärkeää puhua omasta lähtökohdastaan ja omasta puolestaan ja käyttää minä-viestejä eikä sinä-viestejä. ”Minua suututtaa” eikä ”Sinä suututat minut” ja ”Olen pettynyt siitä, ettet pitänyt lupaustasi” eikä ”Olet toivoton petturi” ja ”Pelkään, että joudut pulaan” eikä ”Kuinka voit olla niin varomaton!”

2) On tärkeää, ettei kuvittele tietävänsä mitä toisen ajatuksissa ja tunteissa liikkuu. Emme ole ajatusten lukijoita. Joskus voimme arvata mitä toisen päässä liikkuu mutta voimme tietää sen varmuudella vain sen informaation perusteella mitä toinen meille antaa. Sen sijaan, että sanoo ”Älä luule, että suostun mihinkään tuollaiseen!” voi sanoa ”En aio suostua mihinkään tuollaiseen!” Sen sijaan, että sanoo ”Sinusta en ymmärrä mitään!” voi sanoa ” Oletko sitä mieltä, etten ymmärrä mitään?” Sen sijaan, että sanoo ”Sanot vain niin mutta et tarkoita sitä!” voi sanoa ”Sanotko vain niin vai tarkoitatko sitä myös?” Tietenkin on kyse myös muustakin kuin siitä, että sanoo tiettyjä sanoja tietyssä järjestyksessä. Kehon kieli, esim. äänensävy ja ilmeet ovat yhtä tärkeitä, kun haluaa osoittaa olevansa vilpitön.

3) Jos toisen käyttäytyminen häiritsee, on tärkeää kuvailla vain sitä kyseistä käyttäytymistä eikä yrittää kuvailla toisen identiteettiä tai luonnetta. Sen sijaan, että sanoo ”Olet laiska!” voi sanoa ”Kun et korjaa jälkesi suutun, koska silloin en ehdi...”

4) Meidän jokaisen on tärkeä muistaa, että muut ihmiset eivät voi tietää, mitä me tunnemme tai mitä meidän ajatuksissamme liikkuu. Muut ihmiset eivät myöskään ole ajatusten lukijoita. He voivat ehkä arvata mitä meidän mielessämme liikkuu mutta he voivat olla varmoja siitä vain jos he saavat siitä tietoa. Ei pidä vaieta ja ajatella ”hänen pitäisi tajuta se”. Sen sijaan pitäisi sanoa ääneen ”En halua lähteä huomenna. Haluan lähteä ylihuomenna. Silloin ehdin saada kaiken valmiiksi.” Myös vaikeneminen sekä ”mykkäkoulun” käyttäminen saadakseen toisen taipumaan tahtoonsa on tuhoisaa, se on psyykkisen väkivallan käyttöä.

5) On tärkeää ajallisesti pitäytyä nykyhetkeen eikä tuoda esille vanhoja asioita, jotka ovat tapahtuneet monta vuotta sitten. On tärkeää välttää sellaisia sanoja kuin ”aina” ja ”ei koskaan”. ”Et koskaan tee niin kuin pyydän!” ”Aina saat meidät myöhästymään!” Jos juuttuu kaavaan, jossa aina tuo esiin vanhaa kaunaa voisi olla hyvä hakea keskusteluapua joltain ulkopuoliselta ammattilaiselta, jotta vanhasta kaunasta päästäisiin eroon.

6) On tärkeää kuunnella ja kuulla mitä toinen todellakin sanoo eikä mitä luulee toisen tarkoittavan.

7) On tärkeää puhua toisilleen tarpeistaan eikä ensisijaisesti riidellä ratkaisuista, joita yleensä on kaksi kappaletta: sinun tai minun, meidän tai teidän. Molempien tai kaikkien tarpeet voidaan ottaa huomioon monen eri ratkaisun avulla.

8) On tärkeää ymmärtää, että riita voidaan päättää olematta sen jälkeen samaa mieltä. Rakentava riita voi tarkoittaa, että on päästy ”hyvin perusteltuun erimielisyyteen”. Voidaan siis olla samaa mieltä siitä, että ollaan eri mieltä ja juuri sen vuoksi yrittää löytää toimiva tapa tulla toimeen.

9) Ja lopuksi: Jos haluaa aina olla oikeassa, aina tietää parhaiten ja aina olla paras, on löydettävä joku muu urheilulaji kuin parisuhde ja perhe.

 

Sovinto – miten se tapahtuu?

Yleisesti ottaen riita voi olla raskas ja olisi tietenkin outoa jos ei siitä haluaisi pois mahdollisimman nopeasti. Kuulostaako varoitus liian nopeasta sovinnosta oudolta? Onko olemassa ”anteeksi” joka avaa ja ”anteeksi” joka sulkee? Sulkeva ”anteeksi” sammuttaa kommunikoinnin ja kieltää vaikeasta asiasta puhumisen: ”Minähän olen pyytänyt anteeksi joten nyt ei enää puhuta siitä!” Avaava ”anteeksi” avaa kommunikoinnin ja vaikeasta asiasta puhumisen. Anteeksi antaminen tarvitsee sen verran paljon aikaa ja tilaa, että ihminen ainakin tietää mistä hän pyytää anteeksi ja mitä hän antaa anteeksi. Helposti käy niin, että sanoo ”Anteeksi, että suutuin niin!” Miten se nyt olikaan Viiden vapauden kolmannen vapauden kohdalla? Pitääkö pyytää anteeksi sitä, että suuttuu? Tuskin. Sen sijaan pitää ehkä pyytää anteeksi sitä, että ei ilmaissut suuttumuksensa rakentavalla tavalla. ”Anteeksi, että kutsuin sinua ääliöksi!” tai ”Anteeksi, että vain lähdin ja jätin sinut siihen kaikkien ruokakassien kanssa!” tai ”Anteeksi, että huusin tuolla tavalla!”

Sovinto on riitelyä ja sopimista. Sopimisessa on kyse anteeksi pyytämisestä avaavalla tavalla. Silloin voidaan puhua vaikeasta asiasta ja siitä miten kumpikin on riidan kokenut tai siitä, minkä asian on esim. kokenut epäoikeudenmukaiseksi ja miksi. Sovinnossa on kyse siitä, että päästään yhteisymmärrykseen siitä, miten kyseiseen asiaan tulisi suhtautua tai mitä sille halutaan tehdä. Sovinto on siis jotain paljon enemmän kuin se, että riitely lopetetaan. Sovinto on suhteen uudelleen solmiminen ja palauttaminen niin, että voidaan rakentaa hyvä yhteinen elämä. Tai vielä yksinkertaisemmin sanottuna: sovinto on sitä, että lähestytään toisiaan uudestaan ja että suhde voi sen myötä muuttua ehkä jopa entistä läheisemmäksi.

 

Kirjallisuusvinkkejä

Adams, Linda. Ole paras itsesi! Vaikuta elämääsi ja ihmissuhteisiisi. Jyväskylä 1999. LK kirjat. ISBN 951-627208-8

Kast, Verena. Vredens kraft hos mig själv och andra. Smedjebacken 2001. Natur och Kultur. ISBN 91-27-07873-6

Markman, H. – Stanley, S. – Blumberg, S.L. (toim). Riitele rakentavasti – parisuhde paremmaksi. Porvoo ; Helsinki ; Juva : WSOY, 1997,

Satir, Virginia. Du – jag – vi. Hur vi kan förbättra våra relationer. Viborg 1996. Natur och Kultur. ISBN 91-27-06417-4